Edunvalvonta 5.5.2021 Elina Korhonen ja Teemu Lavikkala kannustavat sosiaalipalvelualan työntekijöitä luottamustehtäviin: 7 syytä, miksi juuri sinun kannattaa ryhtyä luottamushenkilöksi
Edunvalvonta 8.4.2021 Pitkittynyt koronatilanne on lisännyt perheiden pahoinvointia ja lastensuojelun paineita Helsingissä: Uupuneet työntekijät ihmettelevät, missä viipyvät rokotukset
Yhteiskunta 29.3.2021 Pedofiilirinki herätti ammattikasvattajat Ruususen unesta: Näin tunnistat seksuaalisen hyväksikäytön merkit ja opetat lapselle ja nuorelle turvataitoja
Edunvalvonta 18.3.2021 Uusi hoiva-alan koulutus nytkähti voimalla käyntiin: JHL haluaa olla hoiva-avustajien vahva puolestapuhuja ja vakiinnuttaa ammattikunnan aseman työmarkkinoilla
5.3.2021 Ville Ruotsalaisen työpaikalla paahdetaan täyttä päivää, jotta Vantaan koronatartunnoille löydettäisiin lähde: ”Onhan tilanne hurja, tartunnat eivät näytä millään lähtevän laskuun”
Ihmiset 11.2.2021 Kipeät kokemukset kasvattavat asiantuntijaksi, toivon tuojaksi ja rinnalla kulkijaksi – Ensin on päästettävä irti ennen kuin voi auttaa muita
Ihmiset 19.1.2021 Helsingin kaupunki tahtoo eroon pienestä erityiskoulusta – Unohtuiko päättäjiltä lastensuojelussa olevien nuorten etu?
Järjestö 23.11.2020 Värikäs vammaistyö -hankkeella vetovoimaa vammaisalalle: Avoimet ja vilpittömät asiakkaat veivät ohjaaja Riikka Hartikaisen sydämen