Edunvalvonta Elina Korhonen ja Teemu Lavikkala kannustavat sosiaalipalvelualan työntekijöitä luottamustehtäviin: 7 syytä, miksi juuri sinun kannattaa ryhtyä luottamushenkilöksi
Edunvalvonta Pitkittynyt koronatilanne on lisännyt perheiden pahoinvointia ja lastensuojelun paineita Helsingissä: Uupuneet työntekijät ihmettelevät, missä viipyvät rokotukset
Yhteiskunta Pedofiilirinki herätti ammattikasvattajat Ruususen unesta: Näin tunnistat seksuaalisen hyväksikäytön merkit ja opetat lapselle ja nuorelle turvataitoja
Edunvalvonta Uusi hoiva-alan koulutus nytkähti voimalla käyntiin: JHL haluaa olla hoiva-avustajien vahva puolestapuhuja ja vakiinnuttaa ammattikunnan aseman työmarkkinoilla
Ville Ruotsalaisen työpaikalla paahdetaan täyttä päivää, jotta Vantaan koronatartunnoille löydettäisiin lähde: ”Onhan tilanne hurja, tartunnat eivät näytä millään lähtevän laskuun”
Ihmiset Kipeät kokemukset kasvattavat asiantuntijaksi, toivon tuojaksi ja rinnalla kulkijaksi – Ensin on päästettävä irti ennen kuin voi auttaa muita
Ihmiset Helsingin kaupunki tahtoo eroon pienestä erityiskoulusta – Unohtuiko päättäjiltä lastensuojelussa olevien nuorten etu?
Järjestö Värikäs vammaistyö -hankkeella vetovoimaa vammaisalalle: Avoimet ja vilpittömät asiakkaat veivät ohjaaja Riikka Hartikaisen sydämen