17.10.2025

Paavo Nurmi löylytteli Olympiasaunassa – Nyt Heli Tulimetsä tekee siellä lapsista savenvalajia ja nukkemaakareita

Olympiasauna Turku iltapäivätoiminta Heli Tulimetsä

Turkulainen Heli Tulimetsä vetää lasten iltapäivätoimintaa legendaarisessa saunarakennuksessa. Motiivin uusi Työpaikkani tarina -juttusarja alkaa!

Tästä tulee satusauna, Heli Tulimetsä tiesi heti kun astui ensi kerran suuren saunatilan hämärään.

– Minulle sanottiin, että ei lapsia voi pitää saunassa, mutta olin eri mieltä. Kaikkihan me tiedämme, kuinka Satu meni saunaan ja pisti laukun naulaan, Tulimetsä sanoo ja naurahtaa.

Välillä hän ja lapset laulavatkin Satu meni saunaan, kun satutunti alkaa.

Tulimetsä työskentelee lasten iltapäivätoiminnan ohjaajana yllättävässä paikassa, Olympiasaunassa. Se seisoo Turun Urheilupuistossa, Paavo Nurmen stadionin kainalossa. Iltapäivätoimintaa järjestää Lounais-Suomen Martat.

Olympiasauna Turku ulkoa
Lasten iltapäivätoiminta hyödyntää Olympiasaunaa ympäröivää Urheilupuistoa. Keväisin lapset istuttavat vihanneksia istutuslaatikoihin.

Saunarakennus oli jäänyt tyhjilleen, kun saunatoiminta loppui 2010-luvun alussa. Talon tulevaisuus oli kaupungin viranhaltijoiden käsissä. Samaan aikaan Martat etsi lasten iltapäivätoiminnalle isompia, aikaisempaa lähempänä kaupungin keskustaa sijaitsevia tiloja. Martat toimii palveluntuottajana, kun Turun kaupunki on sitoutunut tarjoamaan lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa kaikille alueen ykkös- ja kakkosluokkalaisille. Kaupunki tarjoaa toiminnalle tilat.

Iltapäivätoiminta alkoi vuonna 2014. Muuton yhteydessä ainoa iso remontti oli suihkujen poistaminen. Sen jälkeen on uusittu katto ja lämmitysjärjestelmä on päivitetty öljystä vesi-ilma-lämpöpumppuihin.

Juoksijalegendojen kankunjäljissä

Olympiasauna valmistui vuonna 1948 silloisen Urheilupuiston kentän viereen. Sauna oli tarkoitettu urheilijoiden peseytymistilaksi.

Perimätiedon mukaan juoksijalegendat Paavo Nurmi ja Emil Zatopek löylyttelivät saunan lauteilla. Nimensä sauna sai Helsingissä vuonna 1952 pidettyjen olympialaisten mukaan.

Vuosien mittaan saunoja alkoi ilmestyä koteihin yhä tiuhemmin, ja yleisten saunojen merkitys väheni. Ennen lasten iltapäivätoiminnan alkamista Olympiasauna toimi tilaussaunana.

Aika ajoin on ehdotettu, että Olympiasaunasta tulisi taas sauna. Esimerkiksi Turun Urheilupuiston Saunanystävät ry ehdotti vuonna 2024, että Turun kaupunki alkaisi itse pyörittää saunatoimintaa.

Lue lisää: Nuorisotyön veteraani Michaël Fandi: Liian moni nuoriso-ohjaaja unohtaa kysyä nuorelta erittäin tärkeän kysymyksen

Sauna haltuun kangastöillä

Vuosien mittaan iltapäivätoiminta on vallannut koko rakennuksen. Kellarikomerossa louskuvat kangaspuut, suihkutilassa pyörii dreija ja laakealla askartelupöydällä valmistuu vaikka sorminukkeja.

Satusaunaan Heli Tulimetsä on valmistanut itse patjan- ja tyynynpäälliset. Pehmolelut on sauna saanut pääasiassa lahjoituksina. Kylmenneet kiukaat on peitetty kankailla.

Olympiasauna Turku askartelutila on entinen suihkuhuone
Askartelutila on entinen pesutila, josta suihkut on poistettu.

Käsillä tekeminen on tärkeässä roolissa iltapäivätoiminnassa. Vuosien mittaan rakennuksen huoneiden seinät, katot ja osin lattiatkin ovat täyttyneet lasten tekemistä värikkäistä käsitöistä.

Käsitöitä tekevät myös ohjaajat. Tulimetsä kertoo nauraen, että uudet ohjaajat voivat järkyttyä, kun heidät laittaa piirtämään lasten kanssa.

Vuosien mittaan iltapäivätoiminta on vallannut koko rakennuksen.

– Joskus ensimmäinen reaktio on, että enhän minä osaa, en ole vuosiin tehnyt mitään käsilläni. Minulla on Uno-peli tai legojen rakennus kesken.

Vakituisia ohjaajia on neljä, joiden lisäksi Marttojen työllistämispalvelun kautta tulee muun muassa opiskelijoita, alanvaihtajia ja kuntoutujia. Heitä on kerralla töissä 2–5. Osa kokeilijoista on paikalla muutaman kuukauden, osa saattaa innostua oppisopimuksesta.

Sauna-teksti maalattuna Olympiasauna Turku seinään.
Vuonna 1948 valmistuneessa rakennuksessa näkyy edelleen jälkiä vanhasta käyttötarkoituksesta.

– Henkilökunnan vaihtuvuuden takia iso osa työajasta menee perehdyttämiseen. Toisaalta se monipuolistaa tekemistämme ja pienryhmätoimintaa, Tulimetsä kertoo.

Kerran Tulimetsä valmisti lasten kanssa kankaisia sorminukkeja. Pieni poika ilmoitti, ettei häntä voinut vähempää kiinnostaa. Tulimetsä vastasi, että jokainen kokeilee.

Poika innostui tehtailemaan nukkeja myös kotona niin, että hänellä oli niitä lopulta yli 20.

– Jos hänet olisi ohjannut esimerkiksi legojen pariin, olisi tämäkin jäänyt kokematta, Tulimetsä naurahtaa.

Lue lisää: ”Melkein kuin aviopari!” Opettaja ja koulunkäynninohjaaja ovat erityisluokan Maltti ja Valtti