Motiivi-lehti kertoi lokakuussa palkkariidasta, joka koskee HUS-yhtymän palkanalennuksia. Työntekijät ovat riitauttaneet osan tapauksista. Motiivin näkeminen asiakirjojen mukaan ainakin neljässä tapauksessa neuvottelujen aloittaminen on venynyt kuukausikaupalla.
HUS on alentanut arviolta vähintään kymmenien JHL:n jäsenten palkkoja. Yhteensä palkkaa on laskettu sadoilta työntekijöiltä.
HUS vastaa Helsingin yliopistollisen sairaalan toiminnasta sekä erityissairaanhoidosta Helsingin ja Uudenmaan alueella. Vuoden 2025 lopussa HUSissa oli töissä yli 26 000 ihmistä.
Sopimus määrää, miten palkkariidoista neuvotellaan
- Työnantaja ja työntekijä saattavat tulkita sopimusmääräyksiä eri tavoin.
- Erimielisyys voi koskea palkkaa tai muita työehtoja.
- Erimielisisyyksistä pitää neuvotella sopimusmääräysten mukaan.
- HUSissa monien työntekijöiden tes on hyvinvointialan virka- ja työehtosopimus HYVTES tai sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimus eli Sote-sopimus.
- Neuvotteluissa voidaan käydä kolme kierrosta (välitön neuvonpito, paikallisneuvottelu ja keskusneuvottelu).
- Alkupään neuvotteluissa mukana ovat JHL:n pääluottamusedustajat.
- Vaikeat riidat voivat edetä niin kutsuttuun keskusneuvotteluun. Siihen osallistuu JHL:n sopimusasiantuntija. Työnantajaa edustaa keskusjärjestö Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT.
- Jos neuvottelut päättyvät erimielisinä, asia voidaan viedä työtuomioistuimen ratkaistavaksi.
Yksi neuvottelukierros on niin kutsuttu paikallinen neuvottelu. Siinä ovat mukana JHL:n luottamusedustaja ja työnantajan edustaja.
Työehtosopimus määrää, että neuvotteluaika on sovittava kolmen viikon kuluessa siitä, kun joku neuvottelijoista kirjallisesti vaatii neuvottelujen aloittamista.
Palkkariitaa ei voi viedä oikeuteen ennen kuin kaikki tarvittavat neuvottelut on käyty.
Viivytteleekö HUS tahallaan?
JHL:n pääluottamusedustaja Niina Koskela sanoo, että HUS venyttää palkkaerimielisyyksien käsittelyä tahallaan. HUSin palvelussuhdejohtaja Laura Lindholm kiistää tämän.
– Kalenteroimme neuvotteluajat virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Kyse ei ole tahallisesta viivyttämisestä.
– Kyse ei ole tahallisesta viivyttämisestä.
Laura Lindholm, HUS:in palvelussuhdejohtaja
Lindholmin mukaan HUSin pitää tällä hetkellä priorisoida työt sen mukaan, että käynnissä on sekä sote- että hyvtes-sopimuksien palkkausuudistus.
– Sillä on tietty aikataulu, mutta totta kai neuvottelemme muutkin asiat.
Motiivin varmistamien tietojen mukaan palkkausuudistus ei voi selittää kaikkia viivästyksiä. Eräässä tapauksessa paikallisneuvottelu käytiin vuoden 2026 kesällä, lähes vuosi ensimmäisen pyynnön lähettämisen jälkeen.