16.11.2018

Lakkosyksy oli JHL:n edustajiston jäsenille täynnä tunnetta ja yhteisvoimaa: ”Käteen jäi viha hallitusta kohtaan”

Miksi perusasioista – kuten lakko-oikeudesta – joudutaan vieläkin vääntämään kättä, JHL:n edustajiston jäsenet kysyivät edustajiston syyskokouksessa.

– Ammattijärjestöjen yhteisvoima.

– Innostunut ilmapiiri.

– Se tuki, mitä meillä on tarjottavanamme jäsenistöllemme ja toimijoillemme.

Muun muassa näillä sanoilla JHL:n edustajiston jäsenet kuvailevat lakkosyksyn jälkitunnelmia.

Motiivi kysyi edustajiston syyskokouksessa edustajiston jäseniltä, mitä heille jäi lakkosyksystä käteen. Vastauksissa kaikui tyytyväisyys vahvaan toimintaan: liitto näytti hallituksen suunnitelmia vastustaessaan kyntensä ja päällimmäiseksi muistoksi jäi yhteisöllisyyden ja yhteisvoiman henki.

Mitä lakkosyksystä jäi käteen? Katso videolta, mitä Marika Ala-Herttuala Mänttä-Vilppulasta, Riikka Koskimaa Ähtäristä, Minna Minkkinen Tampereelta ja Kari Paldanius Imatralta vastasivat.

Kättä joutuu vieläkin vääntämään perusasioista

Lakko on vastaus vääryyteen. Niinpä kielteisiltä tunteilta ei ole voinut välttyä.

– Oikeastaan käteen jäi ensimmäisenä viha, muotoili Minna Minkkinen Tampereelta.

– Sata vuotta sitten ja nyt, mutta toivottavasti ei enää tulevaisuudessa, perusasioista joudutaan vääntämään kättä. Että saavatko ihmiset lakkoilla, vaikka se kuuluu vapaan yhteiskunnan perusasioihin?

Millaisia tunteita hallituksen kaavailema sote-uudistus herättää Krista Kiurussa, JHL:n edustajistoon nousseessa eduskunnan sote-valiokunnan puheenjohtajassa? Katso täältä Motiivin videohaastattelu.

”Uskon mieluummin joulupukkiin kuin hallitukseen”

JHL:n edustajisto piti syyskokouksensa Vantaalla 14.–15. marraskuuta. Lakkosyksy ja tulevat eduskuntavaalit toivat kokouksessa keskusteluun ylipäätäänkin tavallista poliittisempia sävyjä.

– Uskon mieluummin joulupukkiin kuin tähän hallitukseen, lausui JHL:n edustajiston puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kähärä.

Edustajisto piti syyskokouksen Vantaalla 14.-15- marraskuuta.

Edustajisto piti syyskokouksen Vantaalla 14.-15- marraskuuta.

Kähärä muistutti tulevista eduskuntavaaleista.

– Meillä kaikilla on muutoksen avaimet käsissä. Uskallatko käyttää niitä? hän kysyi.

– Sinä voit vaikuttaa siihen, ketä lähipiirisi äänestää. Sinun tehtäväsi on kertoa muille, että Sipilän hallitukselle on vaihtoehto.

Syksyn työtaistelutoimenpiteillä saavutettiin tuloksia, totesi myös mikkeliläinen Jarno Strengell.

– Irtisanomissuojan heikennys estettiin ja ammattiliitot saivat uskottavuutta ja antoivat kuvan hyvästä yhteistyöstä.

JHL:n edustajistossa on yhteensä 120 vaaleilla valittua jäsentä ja varajäsentä. Edustajisto kokoontuu kahdesti vuodessa, syksyllä ja keväällä.

Lue täältä Motiivin juttu lakkovahdeista.

Lue lisää edustajistossa käsitellyistä asioista JHL:n sivuilta.