3.11.2022

Oikeushallinnon toimihenkilöt JHL on jäsenhankinnan ässä: Pieni ja pippurinen yhdistys kolminkertaisti jäsenmääränsä

puheenjohtaja Satu Aikioniemi

Oikeushallinnon toimihenkilöt JHL -yhdistys on onnistunut siinä, missä moni yhdistys epäonnistuu: kasvattamaan reippaasti jäsenmääräänsä. Puheenjohtaja Satu Aikioniemi kertoo, mihin menestys perustuu.

Kun Satu Aikioniemi aloitti Oikeushallinnon toimihenkilöt JHL:n johdossa vuonna 2011, oli yhdistyksessä sata jäsentä. Nyt jäseniä on 330.

– Hyvä me! hän sanoo.

Saavutuksen arvoa lisää se, että samaan aikaan jäsenistön eläköityminen on ollut huimaa. Lisäksi oikeushallinnon toimialalla on tehty isoja organisaatiomuutoksia, joilla on ollut henkilöstövaikutuksia.

– Ensi vuoden tavoite on saada 350 jäsenen raja rikki, kertoo Aikioniemi.

Ei yhden naisen show

Jäsenmäärän tuntuva kasvu ei ole yhden naisen show vaan vaatii koko yhdistyksen hallituksen aktiivista panosta ja yhteistyötä.

– Meillä ei ole ollut koskaan vaikeuksia saada hallitusta kokoon. Jokaiselta oikeushallinnon toimialalta on löytynyt hallitustyöskentelystä kiinnostuneita, Aikioniemi kertoo.

Satu Aikioniemi
Satu Aikioniemen mielestä jäsenhankinta perustuu aktiivisuuteen ja yhdistyksen hallituksen saumattomaan yhteispeliin.

Suurin osa jäsenistä työskentelee Ulosottolaitoksessa ja oikeusapu- ja edunvalvontatoimistoissa. Lisäksi jäseniä on oikeusministeriön eri hallinnonaloilla, kuten tuomioistuimissa ja Rikosseuraamuslaitoksessa (Rise).

– Jäsenet ovat maantieteellisesti hajallaan aina Helsingistä Kittilään. Se tuo lisähaasteita edunvalvontaan ja yhdistystoimintaan.

Aikioniemi vastaa Ulosottolaitoksessa työskentelevien jäsenten edunvalvonnasta ja käyttää luottamustoimen hoitoon noin kolmekymmentä prosenttia työajastaan. Muun ajan hän työskentelee perintäsihteerinä Ulosottolaitoksen Sörnäisten toimipisteessä Helsingissä.

Lue lisää: Jäsenhankkija Toni Sorsa: Liitto on tukena työuran alusta loppuun

Pidä ääntä, tiedota ahkerasti

Pidä ääntä itsestä ja yhdistyksestä. Se on Satu Aikioniemen ykkösneuvo uusia jäseniä kaipaaville yhdistyksille ja jäsenhankkijoille.

– Olenpa missä tahansa oikeushallinnon koulutuspäivässä tai tapahtumassa, olen aina käsi pystyssä kysymässä. Kun saan puheenvuoron, esittelen itseni ja kerron mitä yhdistystä edustan. Vasta sitten esitän kysymyksen.

Näin nimi, yhdistys ja henkilön kasvot jäävät potentiaalisille jäsenille mieleen, ja silloin lähestyminen on helpompaa.

yhdistyksen jäsentiedot
Oikeushallinnon toimihenkilöt JHL-yhdistyksen tiedotuksessa hyödynnetään muun muassa Facebookia.

Tiedotus, tiedotus, tiedotus. Se on Aikioniemen mukaan jäsenhankinnan ja toimivan yhdistyksen toinen kivijalka.

Sitä varten yhdistyksellä on oma esite. Sitä Aikioniemi jakaa hanakasti kaikille kiinnostuneille. Luottamusmiehenä hän pitää tiiviisti yhteyttä jäseniin myös sähköpostilla ja Facebookin välityksellä.

– Kuulun Ulosottolaitoksen yt-elimeen ja laitan jäsenistölle tiedotteen jokaisen kokouksen jälkeen. Lisäksi meiltä lähtee kuukausitiedote jäsenille.

Myös yhdistyksen järjestämät joulukahvit oikeushallinnon eri toimipisteissä ympäri Suomen ovat oiva mahdollisuus rekrytoida uusia jäseniä.

– Mukaan kutsutaan toimipisteiden koko henkilökunta, ei vain jäseniä. Samalla kerromme yhdistyksestä ja sen tulevasta toiminnasta.

Lue lisää: JHL:n jäsenhankkija Toni Korlee: ”Liitto auttaa jo ennen kuin paska lentää tuulettimeen”

Skumppaa ja leffalippuja

Monipuolinen ja maanlaajuinen virkistystoiminta. Myös se on osoittautunut hyväksi keinoksi hankkia uusia jäseniä ja sitouttaa jo liittyneitä.

Liki kymmenen vuotta jäsenet ovat päässeet yhdistyksen piikkiin elokuviin.

– Lokakuu on leffakuu. Silloin jäsenet pääsevät yhdistyksen piikkiin elokuviin.

– Lokakuu on leffakuu! Idea on, että syksyisin työpaikalta kootaan porukka, joka lähtee yhdessä elokuviin. Yhdistys kustantaa sarjaliput ja lähettää ne eri puolille Suomea, kertoo Aikioniemi.

Eniten myönteistä palautetta yhdistys sai korona-ajan pikkujoululahjasta. Se oli pullo laadukasta kuohujuomaa, jonka yhdistyksen jäsen sai noutaa lähimmästä Alkon myyntipisteestä.

– Yksi ilta meni, kun naputtelimme sihteerin kanssa lahjan saajien yhteistietoja Alkolle. Alko puolestaan lähetti jäsenille tekstiviestin, jossa heitä pyydettiin noutamaan lahja.

Idealinko pyörii vuoden ympäri

Aikioniemi käyttää runsaasti myös omaa vapaa-aikaansa yhdistystoimintaan ja jäsenhankintaan.

– Elämän ruuhkavuodet ovat takana, ja nyt yhdistystoiminnalle on hyvin tilaa. Tämä ei tunnu painolastilta, sillä olen ylpeä meistä ja rakastan kertoa siitä muille.

Ensi vuonna Oikeushallinnon toimihenkilöt JHL täyttää 45 vuotta. Puheenjohtajan ja muiden yhdistysaktiivien idealinko kehittelee jo toinen toistaan hauskempia ideoita, joilla tasavuosia aiotaan juhlia.

– Jäsenhankinnan tehoviikot muistuttavat jäsenhankinnan tärkeydestä.

Aikioniemen mielestä JHL:n jäsenhankinnan tehoviikot on hyvä muistutus yhdistyksille jäsenhankinnan tärkeydestä, mutta kaksi viikkoa ei riitä.

– On oltava hereillä ja aktiivinen vuoden ympäri ja tarjottava jäsenille auttavaa kättä ongelmatilanteissa.

Siinä yhdistys saa apua kahdelta Harrilta, Ulosottolaitoksen JHL:läiseltä pääluottamusmieheltä Harri Lepolahdelta ja JHL:n vastaavalta sopimusasiantuntijalta Harri Turuselta.