7.12.2022

Linnan juhlien ovet avautuivat myös JHL:n jäsenille: ”Valtava kunnianosoitus”

presidentinlinna ja kuvat kutsutuista

Motiivi tavoitti neljä Linnan juhliin kutsuttua JHL:läistä. Heille kaikille itsenäisyyspäivän vastaanotto oli ylpeyden ja ilon hetki.

Itsenäisyyspäivä on myös suomalaisen työn juhla, ja JHL:n jäsenet jos jotkut ovat työn sankareita. Presidenttipari huomioi tänä vuonna JHL:n tähtiammattilaisten tekemän työn kutsumalla Linnan juhliin useita alojensa ammattilaisia. Motiivi tavoitti kolme Presidentinlinnassa juhlinutta: mikkeliläiset Janne ja Mirigli Blomeruksen ja tuusulalaisen Marjo Niskasen. Neljäs oli miehensä avecina juhliin osallistunut Tiina Nummi Luvialta.

Janne ja Mirigli Blomeruksen itsenäisyyspäivän perinteisiin kuuluvat yhdessäolo perheen ja suvun kesken, käynti hautausmaalla ja hyvä ruoka. Lisäksi he käyvät katsomassa itsenäisyyspäivän valtakunnallisen paraatin aina, kun se Mikkelissä järjestetään. Ja katsovat tietenkin tv:stä Linnan juhlia.

Tänä vuonna ohjelmassa oli jotain ihan muuta. JHL:läinen pariskunta vietti itsenäisyyspäivää 1 300 muun kutsuvieraan kanssa Presidentinlinnassa.

– Kutsu yllätti. Olen tavallinen kaveri, tehnyt pitkään yhteisöllistä ruohonjuuritason työtä, milloin jakanut hävikkiruokaa kaupungilla, milloin ollut kenttätyöntekijänä erilaisissa hankkeissa, Janne Blomerus, 40, kertoo.

Mirigli ja Janne Blomerus
Kutsu itsenäisyyspäivän vastaanotolle jännitti ennalta Mirigli ja Janne Blomerusta, mutta linnassa jännitys haihtui.

Tällä hetkellä Blomerus työskentelee projektityöntekijänä kaksivuotisessa Luottaen tulevaisuuteen -hankkeessa. Euroopan sosiaalirahaston, Mikkelin Helluntaiseurakunnan ja Etelä-Savon ely-keskuksen rahoittaman hankkeen tavoitteena on tukea mikkeliläisten  nuorten ja nuorten aikuisten opintoja ja tarjota mielekästä vapaa-ajan toimintaa.

Kutsu itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle oli osoitettu Suomen Romanifoorumille, eli suomalaisten romanijärjestöjen keskusliitolle. Blomerus on ollut mukana foorumin toiminnassa kymmenen vuotta, hallituksessakin useita vuosia. Parhaillaan hän on valtakunnallisen foorumin hallituksen puheenjohtaja, joten kutsu kohdistui hänelle.

– Hieno kunnianosoitus foorumille ja sen tekemälle työlle romaniasiain parissa.

Päivällä on aivan erityinen merkitys

Itsenäisyyspäivällä on Blomeruksen mukaan erityinen merkitys romaneille.

– Koemme, että meillä on vahva kaksoisidentiteetti. Olemme ylpeitä siitä, että olemme romaneja ja yhtä ylpeitä siitä, että saamme olla suomalaisia.

Mirigli Blomerus, 39, työskentelee koulunkäynnin- ja iltapäivätoiminnanohjaajana. Hän oli keskellä työpalaveria, kun sai mieheltään tekstarin, jossa tämä kertoi kutsusta.

– Yhdessä työkavereiden kanssa katsoimme viestiä ja hurrasimme.Koulunkäynninohjaaja Mirigli Blomerus

– Yhdessä työkavereiden kanssa katsoimme viestiä ja hurrasimme. Meni vähän aikaa ennen kuin pystyin keskittymään itse palaveriin, hän sanoo.

Mirigli Blomeruksen sydäntä lämmittää entisten ja nykyisten työkavereiden kannustus ja vilpitön ilo kutsun johdosta.

– Kaikki ovat riemuinneet siitä, että pääsemme juhlistamaan itsenäisyyspäivää Presidentinlinnassa.

Pukukangas kaukomailta, frakki jäi rekkiin

Pian yllätyksestä toivuttuaan Blomerukset alkoivat miettiä valmistautumista juhlaan, ja etenkin sitä, missä asussa presidenttiparia sopii astella kättelemään.

Mirigli Blomerus päätyi perinteiseen romaninaisen asuun, mustaan hameeseen ja röijyyn. Tummansininen puserokangas on valmistettu Dubaissa, ja sitä koristavat lukemattomat sateenkaarikivet.

– Röijyn ompeli hyvä ystäväni ja hameen teki Tarja-Birgitta Taskinen. Hän on yksi parhaista romanihameen tekijöistä.

Janne ja Mirigli Blomerus odottavat kättelyvuoroa.
Janne Blomerus edusti tummassa puvussa ja Mirigli sateenkaarikivin koristellussa röijyssä.

Janne Blomerus sovitti pukuvuokraamossa frakkia, mutta se ei tuntunut omalta.

– Frakissa olisin miettinyt koko illan, miltä se näyttää. Halusin voida nauttia ainutkertaisesta kokemuksesta ja niinpä päädyin aika perinteiseen miehen mustaan pukuun.

Presidenttiparin tapaaminen ja televisiokamerat jännittivät juhlien ensikertalaisia, mutta pian jännitys haihtui.

– Oli oikein kotoisa ja rento fiilis. Ihmiset olivat iloisia ja tulivat juttelemaan kanssamme, pari kommentoi juhlien jälkeisenä aamuna.

Kohokohtana juhlista jäi tietenkin mieleen presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion tapaaminen ja kättely.

– Sitä muistelemme vielä pitkään.

”Uskomaton juttu!”

Marjo Niskanen, 41, on viime aikoina saanut paljon hyvää palautetta ja kunnianosoituksia. Silti kutsu itsenäisyyspäivän vastaanotolle presidentinlinnaan tuli melkoisena yllätyksenä.

– Uskomaton juttu, että tasavallan presidentti haluaa minut Linnan juhliin! Presidenttipari valitsee kaikki kutsutut henkilökohtaisesti, ja on suunnaton kunnianosoitus, että he ovat työni bonganneet.

Marjo Niskanen kättelee presidentinlinnassa presiodenttiparia Linnan juhlissa 6.12.2022.
Marjo Niskanen saapui Linnaan oranssissa luomuksessa.

Tuusulalainen Niskanen on toiminut vuodesta 2009 ruokapalveluvastaavana Kallion ilmaisutaidon lukiossa Helsingissä. Hänestä on tullut lukiolaisten luottoystävä, jolla on aikaa vaihtaa kuulumiset hektisimmänkin lounasajan keskellä.

– On suunnaton kunnianosoitus, että presidenttipari bongasi työni.Ruokapalveluvastaava Marjo Niskanen

Oppilaat kutsuvat häntä kuningattareksi, ja rakastettu hahmo on ollut esillä myös mediassa. Alan ammattilaisten Pro-gaalassa hän sai tänä vuonna parhaan ammattikeittiön työntekijän sekä lehdistön palkinnot.

Niskanen sai kutsun Linnan juhliin marraskuun alussa. Alun tunnekuohusta selvittyään hän tilasi mittatilaustyönä puvun keravalaiselta vaatturilta Miia Pehkoselta. Mekossa on pitkät hihat ja oranssia väriä.

– Visio oli heti päässäni. Oranssi miellyttää silmääni, ja vaatturi sanoi, että se sopii ihoni sävyyn, Niskanen kertoo.

Ruokapalveluvastaava Marjo Niskanen katsoo kameraan Linnan juhlissa 6.12.2022.
Ruokapalveluvastaava Marjo Niskanen ei jaksanut enää jatkoille, sillä Linnan tunnelma oli tiivis.

Tunnustus koko alalle

Linnan juhlassa Niskanen odotti ennalta ennen kaikkea presidenttiparin kättelyä. Kättely jäikin mieleen kohokohtana. Niskanen esitteli itsensä Niinistölle ja Haukiolle, ja sen jälkeen kaikki kolme toivottivat toisilleen hyvää itsenäisyyspäivää.

Ja tietenkin ruokapalvelun tähtiammattilaista kiinnostivat tarjoilut. Ellen Svinhufvudin kakku oli moitteeton, ja keliaakikkona Niskanen ilahtui ikihyviksi gluteenittomasta porkkanatartaletista.

Seuralaiseksi lähti oma mies. Päällimmäisenä tunteena juhlien jäljiltä Niskaselle jäi kiitollisuus.

– Olen pienestä saakka katsonut Linnan juhlat aina itsenäisyyspäivänä, ja nyt sinne pääsikin itse!Marjo Niskanen

– Olihan se upea juttu. Olen pienestä saakka katsonut Linnan juhlat aina itsenäisyyspäivänä, ja nyt sinne pääsikin itse!

Juhlassa oli Niskasen mukaan hieno mutta ahdas tunnelma. Kutsuttuja oli vähemmän kuin tavallisesti, mutta liikkuminen oli hidasta ja kuumakin tuli.

Seuraavan päivän Niskanen otti töistä vapaaksi.

Niskanen kokee, että kutsu on kunnia ja tunnustus koko alalle.

– Lähden todella mieluusti edustamaan koko julkisen puolen ruokapalveluita ja kaikkia suurkeittiöissä työskenteleviä.

Minna Junnin juhla jäi väliin

Blomerusten ja Marjo Niskasen lisäksi itsenäisyyspäivän vastaanottoon osallistui JHL:läinen osastonsihteeri Tiina Nummi Luvialta. Hän oli juhlissa miehensä avecina.

Kutsuttujen joukossa oli myös JHL:läinen palveluesimies Minna Junni Lappeenrannasta. Hän ei voinut äkillisen henkilökohtaisen esteen takia osallistua itsenäispäivän vastaanottoon, vaikka odottikin iltaa innolla.

Junni sai kutsun vastaanotolle alansa osaajana. Hän on Puhtausalan esimies 2021-2022 ja työskentelee noin 80 laitoshuoltajan esihenkilönä Etelä-Karjalan keskussairaalassa.

– Kutsu tuntui valtavalta kunnianosoitukselta koko alaa kohtaan, hän sanoo.

kutsu Linnan juhliin

Jo viime vuonna Junni pääsi toviksi valtakunnalliseen julkisuuteen Ylen itsenäisyyspäivän juhlaohjelmassa. Tuolloin linnankutsut oli koronan takia peruttu, mutta presidenttipari Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio jututtivat muutamia eri alojen ammattilaisia, muun muassa Junnia.

Ohjelma on nähtävissä edelleen Ylen Areenassa. Junnin osuus alkaa 38 minuutin ja 30 sekunnin kohdalla.

Palveluesimies Minna Junni katsoo kameraan.
Minna Junni työskentelee puhtausalan esihenkilönä Lappeenrannassa.

Suorassa lähetyksessä Junni totesi, että korona-aikana esihenkilötyön rooli on korostunut.

– Hänen on oltava henkilöstön tukija, viedä työpaikalle oikeanlaista ja oikea-aikaista tietoa, opastusta ja ohjausta sekä olla poistamassa työntekijöiden huolta tulevaisuudesta.

Lue lisää: Tiedätkö, mitä esihenkilösi oikeasti toivoo sinulta? Palkittu pomo kertoo 8 asiaa, jotka tekevät alaisesta hyvän

JHL korvasi Linnan juhliin osallistuneiden jäsentensä asu-, meikkaus- ja kampauskuluja.