Aleksi Ahlakorpi on Utsjoen ensimmäinen vakituinen nuorisotyöntekijä. Hän järjestää pohjoisen kyliin nuorisotiloja ja kannustaa nuoria puhumaan pohjoissaamea myös vapaa-ajalla.
Utsjoen kirkonkylällä sataa lunta. On tiistai ja koulukeskuksen alueella olevan keltaisen puutalon kellariin johtaa tampattu polku. JHL:äinen nuorisotyöntekijä Aleksi Ahlakorpi, 35, kävelee lumiset portaat alas ja avaa nuorisotila PutGen oven. Kellarissa on sohvia ja pinkit seinät. Tasan kuudelta ensimmäinen nuori astuu sisään.
– Bures, tervehtii Ahlakorpi pohjoissaamen kielellä.
Nuori huikkaa vastauksen ja menee odottamaan kavereitaan sohvalle. Pian tilaan tulee lisää nuorisoa ja alkaa väittely siitä, mikä playstation-peli valitaan pelattavaksi.
Ahlakorpi seuraa nuoria sivusta. Nuorisotyöntekijänä hän huolehtii siitä, että nuorille on paikka, missä he voivat tavata toisiaan.
– Jos nuori haluaa jutella jostain, niin siihen minulla on aina aikaa.
– Itse nuorisotilan lisäksi on tärkeää, että läsnä on luotettava aikuinen, joka ei ole opettaja tai vanhempi, Ahlakorpi kertoo.
Nuorisotyöntekijä ei ole varsinainen kasvattaja, mutta on paikalla nuoria varten.
– Jos nuori haluaa jutella jostain, niin siihen minulla on aina aikaa.
Omalla ja naapurikylillä
Ahlakorpi on Utsjoen ensimmäinen vakituinen nuorisotyöntekijä. Aiemmin nuorisotiloja on pidetty auki ostopalveluna. Toive nuoristotyöntekijän virasta tuli nuorilta itseltään, sillä sitä ehdotti kunnan nuorisovaltuusto.
– Selkeästi nuorisotilalle on ollut tarvetta, Ahlakorpi sanoo.
Hän on kotoisin Utsjoelta. Siitä on etua Ahlakorven työssä. Utsjoki, pohjoissaameksi Ohcejohka, on kaksikielinen kunta, jossa saamelaiskulttuurilla ja kielellä on merkittävä asema. Myös nuorisotyössä kieli ja kulttuuri ovat läsnä. Ahlakorpi pitää saamenkielistä nuorisotyötä tärkeänä.
– Kieltä täytyisi olla mahdollisuus puhua myös kodin ja koulun ulkopuolella. Kannustan nuoria käyttämään saamea vapaa-ajalla.
Syntyperäisenä utsjokisena Ahlakorven on helppo samaistua nuorten elämään pienellä paikkakunnalla. Etäisyydet ovat Tenojoen, Deatnun, ympärille keskittyneiden kylien välillä pitkiä, ja väkeä on vähän. Teknologia on kutistanut välimatkoja, ja nykyään nuorten on helppo kommunikoida myös kauempana asuvien nuorten kanssa.
Ahlakorven mielestä fyysisellä nuorisotilalla on silti paikkansa. Näin nuoret voivat tavata toisiaan myös omalla kylällään.
Maltti on valttia
Keskiviikkona pyryttää taas sakeasti. Ahlakorpi pakkaa putkikassiin pelikonsolin ja lautapelejä. Kaksi kertaa viikossa nuorisotyöntekijän toimipiste sijaitsee sadan kilometrin päässä Karigasniemellä.
Lisäksi Ahlakorpi pitää nuorisotilaa auki torstaisin Nuorgamissa. Viikon aikana hän viettää auton ratissa kymmenisen tuntia. Ajokilometrejä kertyy noin 500.
– Näillä seuduilla hyviä ominaisuuksia työtä ajatellen ovat rauhallisuus ja pitkäpinnaisuus.
– Se olisi suurin piirtein sama, jos kävisin viikon aikana Helsingistä käsin pitämässä nuorisotilaa Porvoossa ja Salossa, Ahlakorpi vertaa.
Tie Karigasniemelle kulkee Tenojoen viertä. Se on mutkainen ja kapea. Kova tuuli on muodostanut tielle lumidyynejä, eli paltteita, jotka vaikeuttavat ajamista. Pohjoisen sääolot saattavat vaihdella nopeasti.
– Näillä seuduilla hyviä ominaisuuksia työtä ajatellen ovat rauhallisuus ja pitkäpinnaisuus. Joskus aura-autoa voi joutua odottelemaan tovin.
Onneksi Ahlakorpi pitää autoilusta. Ajaessa ehtii ajatella asioita. Tai kuunnella podcasteja.
– Urheilucastin jaksot osuvat sopivasti maanantaille ja keskiviikolle. Ne kestävät matkan Utsjoelta Karigasniemelle, ehkä joskus paluumatkallekin.
Kaikki eivät asu millään kylällä
Perille päästyään Ahlakorpi käy nopeasti kaupassa. Tänään nuokkarilla valmistetaan tortilloja.
Karigasniemen nuorisotilaa pidetään kunnan kylätalolla. Sinne saapuu kolme nuorta, yksi jalan ja kaksi moottorikelkalla.
Markus Rasmus käy nuokkarilla viikoittain.
– On se hauskaa, kun on tällainen mahdollisuus. Ei täällä olisi oikein muutakaan tekemistä.
– Ja on hienoa, kun Aleksi jaksaa tulla Utsjoelta saakka tänne, hän lisää.
Ahlakorpi iloitsee, että eri kylien nuoret ovat löytäneet nuorisotilan. Silti työn haasteena on nuorten tavoittaminen.
– Kaikki nuoret eivät asu millään kylällä. Vaikka nuorisotila olisi auki, niin sinne ei ole välttämättä kyytiä.
Ahlakorven mukaan toimiva ratkaisu olisi esimerkiksi liikkuva nuorisotila, jollainen kiersi reilu vuosi sitten pohjoisen kunnissa. Walkersin asuntoauto Wauto kävi esimerkiksi Skalluvaarassa poroerotuksissa.
– Näin poroerotuksiin osallistuvilla nuorilla oli mahdollisuus käydä kahvilla ja jutella asioista, Ahlakorpi sanoo.
Pitää tietää rajansa
Kello lähenee kahdeksaa. Ahlakorpi on joka arki-ilta töissä kymmeneen saakka.
– Rajoittaahan se sosiaalista elämää. Kun muilla on vapaata, minä olen töissä.
Nuorisotyöntekijä tekee työtä omana itsenään. Silloin on tärkeää tietää rajansa, kuinka paljon on itsestään valmis antamaan.
– Oma persoona on yksi työvälineeni. Etenkin näin pienessä paikassa työtä ei voi tehdä, ellei siinä ole itse voimakkaasti mukana.
Hän toivoo, että hänen työnsä jättäisi hyvän kuvan nuoruudesta Utsjoella ja nuoret voisivat palata sinne opiskelujen jälkeen takaisin.
– Olisi hienoa, että nuorilla olisi hyviä muistoja teini-iästä. Ja tunne siitä, että kunta on panostanut heihin.
Monopoly-korttipeli ratkeaa Ahlakorven voittoon. On aika palata Utsjoelle. Ahlakorpi pakkaa tavarat takaisin putkikassiin.
– Onhan tämä mukavaa työtä. Etenkin kun minulla on parhaat työkaverit, Utsjoen nuoret.