Haluatko vaihtaa alaa? Et ole yksin – kaksi asiaa saa nyt ihmiset hyppäämään tuntemattomaan

Yli neljäsosa suomalaisista uskoo kouluttautuvansa uuteen työhön jossain vaiheessa uraansa. Alanvaihto nähdään luonnollisena mahdollisuutena urakehityksessä.

Muuttuva työelämä

Juttusarja kertoo, mitkä isot yhteiskunnalliset ilmiöt muuttavat työelämää pitkällä aikavälillä ja miten se näkyy JHL:läisten arjessa.

Daniel Hannus, 49, hyppäsi opintovapaalle, kun takana oli noin 20 vuoden työura kylmäkonetehtaalla. Tavoitteena oli yhteisöpedagogin tutkinto ja työ ammattiliitossa.

Ennen kuin ala vaihtui uuteen, eteen ehti tulla muutama yllätys.

Hannuksen loikka tehdastyöstä uuden alan opiskelijaksi kertoo, kuinka epävarmuus on lisääntynyt työelämässä.

– Työelämän epävarmuus ei ole enää vain suhdanneherkkien matalapalkka-alojen murhe, vaan se koskettaa kaikkia. Siksi siitä myös puhutaan enemmän, sanoo Tilastokeskuksen työolotutkimuksesta vastaava erikoistutkija Hanna Sutela.

Luonnollinen urakehitys

Daniel Hannus kiinnostui ihmisten auttamisesta tehtaan pääluottamusmiehenä. Kahdeksan vuotta luottamustehtävissä kannusti vaihtamaan alalle, jolla hän voisi tehdä merkityksellistä työtä.

Tutkimusten mukaan ihmiset näkevät alanvaihdon tai uudelleen kouluttautumisen nykyään osana luonnollista urakehitystä. Itä-Suomen yliopiston väitöskirjatutkija Tuomo Kuivalaisen mukaan taustalla vaikuttaa jatkuva digitalisaation, talouskriisien ja globaalien muutosten vauhdittama työelämän murros.

Yksilöllisiä syitä alan vaihtoon ovat työuupumus, huonot työolot, matala palkkaus, huono työllisyystilanne tai alan heikko arvostus. Alanvaihtoon voidaan Kuivalaisen mukaan päätyä myös, kun vanha ala ei vastaa omia unelmia, arvoja tai identiteettiä. Joskus organisaatio tai työn luonne on muuttunut epämieluisaksi.

Erityisesti lähihoitajat kouluttautuvat uudelleen. Johtava asiantuntija Simo Pokki konsulttiyritys
Vertikal Oy:sta kertoo, että yli kolmannes sairaanhoitajiksi kouluttautuvista kantasuomalaisista on nyt koulutukseltaan lähihoitajia. Vielä 2010 heitä oli vain neljännes kouluttautuvista.

Epävarmuus ajaa alanvaihtoon

Aina uudelle alalle ei hakeuduta puhtaasti omasta halusta. Daniel Hannuksen alanvaihtoon vaikuttivat myös silloisen työpaikan lukuisat yt-neuvottelut ja omistajavaihdoksen jälkeen heikentyneet työolot.

Mari, 51, vaihtoi asiantuntijatöistä koulunkäynninohjaajaksi. Hän oli saanut tarpeekseen kuormittavasta ja arvojensa vastaisesta työstä. Työuupumus sinetöi irtisanoutumispäätöksen. Uudelle alalle häntä motivoivat omat arvot ja mahdollisuus tehdä merkityksellistä työtä lasten ja nuorten parissa.

Työolobarometrin (2025) mukaan 12 prosenttia palkansaajista arvioi myös saattavansa tulla irtisanotuksi seuraavan vuoden aikana. Näin korkeita lukuja on ollut viimeksi 1990-luvun alun lamavuosina.

Suurin osa hakisi työttömäksi jäädessään työtä omalta alaltaan, mutta lähes puolet voisi ajatella kokonaan uutta alaa (Työolobarometri 2025).

Tilastokeskuksen Hanna Sutela kertoo, että vaikka ammatinvaihtoa harkitsevien määrä on on pysynyt melko samana 1970-lopusta alkaen, vanhemmissa ikäluokissa heitä on enemmän ja nuorissa vähemmän kuin aiemmin.

– Tämä voi johtua siitä, että työurien pituudet ovat kasvaneet eläkeiän noustessa.

Alanvaihto entistä vaikeampaa

Daniel Hannus uskalsi heittäytyä monivuotisiin yhteisöpedagogiikan opintoihin opintovapaan turvin. Työpaikka tehtaalla säilyi taustatukena.

Marin koulutuksen mahdollisti opiskelu työttömyysturvan avulla. Daniel Hannus rahoitti opintonsa aikuiskoulutustuella ja sivutuloilla.

Työelämän epävarmuus koskettaa kaikkia.

Esimerkiksi huono työllisyystilanne ja tekoäly voivat nyt luoda painetta alanvaihtoon ja uudelleen kouluttautumiseen. Se on kuitenkin hankalampaa kuin aiemmin. Vuorotteluvapaiden mahdollisuus päättyi 2024 ja hallitus lakkautti aikuiskoulutustuen vuoden 2025 lopussa. Nykyinen opintotukijärjestelmä ei sekään tue useamman tutkinnon tekijöitä.

Muutokset vaikeuttavat opintovapaalle jäämistä ja uuden alan opiskelua. Lisäksi sosiaali- ja työttömyysturvan viimeaikaiset kiristykset luovat turvattomuutta. Jos uusi ala ei heti työllistä tai työ loppuu koeajalla, suojaverkko on aiempaa hatarampi.

Ihan kivutonta alanvaihto ei Hannuksellekaan ollut.Toivottu ura ammattiliitossa ei auennut. Harjoittelupaikat nuorten parissa ohjasivat häntä hakemaan lopulta nuorisotyöhön. Hän löysikin vakituisen, arvojensa mukaisen pestin nuorten ryhmäkodista.

Tukea alanvaihtoon voi saada

Uudelle alalle kouluttautumiseen voi yhä saada taloudellista tukea. Joissain tilanteissa on viranomaisten luvalla mahdollista opiskella omaehtoisesti ja saada silti työttömyysetuutta. Työn ohessa ja oppisopimuksella opiskellessa palkka juoksee. Toisinaan myös työnantaja voi tukea uuden koulutuksen hankkimista.

Esimerkiksi Espoossa lastenhoitajat ovat voineet kouluttautua varhaiskasvatuksen opettajiksi kaupungin myöntämän palkallisen opintovapaan turvin. Täysin kouluttautumattomat taas ovat saaneet tehdä lähihoitajan tutkintoja oppisopimuksella.

Kuivalainen muistuttaa, että alanvaihdon mahdollistaa koulutusjärjestelmä. Se tarjoaa monia eri polkuja toivottuun ammattiin. Korkeakoulututkintoonkaan ei tarvita välttämättä ylioppilastutkintoa. Apua ja tukea saa hyvin, jos halua uudelle uralle on.

Mahdollisuus uudelleen kouluttautumiseen kiinnostaa yhä myös Maria. Hänellä on polvissa nivelrikko, joten alanvaihto voi olla edessä uudestaan. Marin koko nimi, tausta ja työpaikka ovat toimituksen tiedossa. Motiivi ei julkaise niitä hänen työnsä luonteen vuoksi.