17.9.2018

Hyvän mielen siivoustalkoot

Harrastan monenlaista hyötyliikuntaa.  Aina pitää olla joku hyöty mukana, kuten puiden pilkkomisessa. Roskien keräämisessäkin on tämä hyötynäkökulma.

Roskaa on luonnossa niin paljon, että ehdottaisin kaikille vapaaehtoista siivoamista. Tänä keväänä olen itse pitänyt kolmet siivoustalkoot Tammisaaressa pienvenesataman vieressä. Ilmoitin talkoot Pidä saaristo siistinä ry:n Siisti biitsi -hankkeeseen.

Jätettä tuli säkkikaupalla. Ensimmäisellä kerralla kuusi jätesäkkiä, toisella yhdeksän ja viime kerralla kaksi säkkiä. Yleisimpiä roskia olivat muovikanisterit, elintarvikepakkaukset, juomapullot, olutpurkit, ruokapurkit ja tupakka-askit. Aina ei edes saanut selvää, mitä hajonnut jätesotku sisälsi. Roskaa oli niin paljon kaislikossa ja rantametsässä, että kaikkea ei millään saanut pois yhdellä kertaa.  Aivan hiljattain oli kaupungin roskapönttö varastettu ja viety veneellä merelle ja heitetty sinne kaislikkoon sisältöineen. Se oli ihan selvää kiusantekoa.

Paikallinen talkooaktiivisuus tuntuu olevan aika vähäistä. Voi sanoa, että nämä olivat käytännössä yhden miehen urakoita, yhtä kertaa lukuun ottamatta, jolloin mukana oli toinenkin henkilö. Olen puhunut siivoustalkoista ihmisille, ja viimeksi laitoin hankkeesta tiedon paikallisradiolle ja facebookiin.

Ammattiliitotkin voisivat minusta järjestää siivouskampanjoita, ja paikallisyhdistykset voisivat saada jotain bonusta tällaisesta vapaaehtoissiivoamisesta.

Minulle ei ole ongelma kerätä toisten heittämiä roskia. On turha ryhtyä katkeraksi siitä, että joku on roskannut.  On kauhean mukavaa saada roskat pois rannalta ennen kuin on liian myöhäistä. Keräämisestä tulee hyvä olo. Tietysti roskaaminen olisi kiva saada loppumaan. Siinä voisi auttaa pitkäjänteinen asennekasvatus, jonka pitäisi alkaa jo kotona ja päiväkodissa.

Lue myös Yhteiskunnan ja planeetan palveluksessa