29.11.2021

Turun Arkea haluaa kurittaa pienituloisia, JHL:n jäsenillä kohtalon hetket: Tuoko pitkittynyt työtaistelu ja kaupungin työntekijöiden ulosmarssi ratkaisun tes-kiistaan?

Turun omistama Arkea haluaa kurittaa jo valmiiksi pienituloisia työntekijöitään. Tilanne on johtanut ammattiliitto JHL:n jäsenten lakkoon. Nyt myös kaupungin ja sen tytäryhtiöiden JHL:läiset marssivat työpaikoiltaan tukeakseen lakkolaisia. – Kortit katsotaan loppuun saakka, sanoo pääluottamusmies Matti Kaskinen.

Tuntuuko tutulta? Turun kaupungin omistama monialayhtiö Arkea Oy aikoo vaihtaa työnantajaleiriä ja samalla nykyisin noudattamansa Avain-työehtosopimuksen edullisempiin matkailu- ja ravintola-alan (MaRa) ja kiinteistöpalvelualan (Kipa) sopimuksiin.

Arkean johto ja Turun kaupunki ajavat heikennyksiä ennen näkemättömällä voimalla.

Yhtiö yritti samaa temppua melko tarkkaan kaksi vuotta sitten. Silloin JHL:n vastustus ja järjestölliset toimet johtivat neuvottelutulokseen ja suunnitelman hautaamiseen.

Lue lisää: Turun pimeä ansioale: Palveluyhtiö Arkea takoo voittoa, mutta on vaihtamassa työehtosopimuksen halvempaan – Palkoista voi sulaa kolmannes

Nyt Arkea on kaivanut suunnitelman uudestaan esiin, ja yhtiön johto ja Turun kaupunki ajavat sen toteuttamista ennen näkemättömällä voimalla. Liki kaksiviikkoiseksi venynyt työtaistelu ei ole saanut työnantajaa perääntymään.

Jopa kolmannes pois valmiiksi pienistä palkoista?

Arkean tavoitteena on vaihtaa työehtosopimus halvempaan ja samalla leikata henkilöstön palkkoja 15−30 prosenttia. Muutos tapahtuisi joko ensi vuoden alussa tai viimeistään maaliskuussa 2022, jolloin JHL:n kanssa tehty paikallinen sopimus päättyy. Tessin vaihtamista yhtiö perustelee kiristyneellä kilpailutilanteella.

pääluottamusmies Matti Kaskinen
Pääluottamusmies Matti Kaskisen mielestä armoton meno Arkeassa saa loppua.

16. marraskuuta kokoontunut Turun konsernijaos ja yhtiön hallitus siunasivat suunnitelman sellaisenaan. Heti seuraavana päivänä alkoi JHL:n lakko, johon osallistuu runsas 500 liiton jäsentä.

– Nyt taistellaan.Matti Kaskinen, pääluottamusmies

Lakko on kestänyt liki kaksi viikkoa, mutta pääluottamusmies Matti Kaskisen mukaan rivit ovat pitäneet hyvin.

– Nyt taistellaan ja katsotaan kortit loppuu saakka, hän sanoo.

Vain yhtiön hätätyöhön määräämät siivoojat ovat tehneet välttämättömät työt kouluissa, jotta koronatilanne ei pääse heikkenemään entisestään.

Työantaja tarttui ammattiliitto JHL:n neuvottelutarjoukseen maanantaiaamuna.

Aluehallintoviraston mukaan hätätyön teettäminen on kuitenkin väliaikainen ratkaisu. Virasto määräsi Arkean lopettamaan hätätyön viimeistään perjantaina 26. marraskuuta. Jatkossa yhtiö käyttää pääosin vuokratyövoimaa tartuntojen ehkäisemisen kannalta välttämättömiin tehtäviin.

Hallitus käyttää otto-oikeutta

Arkean tilanne muuttui viime viikon lopulla, kun Turun kaupunginhallitus päätti käyttää otto-oikeuttaan. Otto-oikeus takaa kaupunginhallitukselle mahdollisuuden ottaa käsiteltäväksi alemman viranomaisen jo tekemä päätös. Sen perusteella Turun kaupunginhallitus aikoo käsitellä Arkean tilannetta ja työnantajajärjestön ja työehtosopimuksen vaihtoa.

Katso videolta tunnelmia maanantain ulosmarssista.

Kaupunginhallitus kokoontuu tänään maanantaina kello 15. Tarkoitus on päättää kaupungin kansliapäällikkö Tuomas Heikkisen ehdotuksesta umpisolmun ratkaisemiseksi. Ehdotus julkistettiin perjantaina 26. marraskuuta.

Ehdotuksen mukaan Arkean nykyisin tuottamat koulujen ja päiväkotien ruokapalvelut siirretään kaupungin omaan in house -yhtiöön, joka ei kilpaile markkinoilla.

kuva Arkean mielenilmauksesta
Arkean lakkoa tukevia ulosmarssijoita Turussa.

Vaihtoehtoina on perustaa joko uusi kaupungin omistama yhtiö tai siirtää koulujen ja päiväkotien ruokahuolto jo olemassa olevaan in house -yhtiö Kaareaan. Kummassakin tapauksessa ruokapalvelujen kilpailutus keskeytetään ja in house -yhtiössä noudatetaan Arkeassa nykyisin käytössä olevaa Avain-tessiä.

Hallitus saattaa äänestää, ja äänestys saattaa mennä tiukoille.

Sen sijaan muu ruokahuolto sekä kiinteistöhoito-, siivous- ja turvapalvelut jäisivät Arkeaan ja kilpailuille markkinoille. Niissä on tarkoitus siirtyä käyttämään halvempaa työehtosopimusta ensi maaliskuun alusta lukien.

Kyseessä on laiha kompromissi, joka turvaisi Avain-tessin säilymisen noin kolmanneksella yhtiön työntekijöistä mutta uhkaisi ratkaisevasti heikentää kahden kolmasosan työehtoja.

JHL:n Varsinais-Suomen aluepäällikkö Maaret Laakso ennakoi kaupunginhallituksen äänestyksestä tiukkaa.

Kaupunginhallitukseen kuuluu 14 jäsentä. Heistä neljä edustaa kokoomusta, kolme SDP:tä, kaksi perussuomalaisisia, kaksi Vasemmistoliittoa, kaksi vihreitä ja yksi RKP:tä. Äänten mennessä tasan puheenjohtaja Minna Arven (kok) ääni ratkaisee.

Alla olevalla videolla tunnelmia maanantain ulosmarssista.

Liikevaihto laski, tulos parani

Kaupungin ja Arkean johdon halu vaihtaa työehtosopimusta johtuu siitä, että kilpailu ruoka-, siivous- ja kiinteistönhoidossa pahenee. Parin viime vuoden aikana Arkea on menettänyt kohteita Palmialle ja ISS:lle, ja sen takia henkilöstöä on jouduttu vähentämään. Nyt yhtiö työllistää noin tuhat.

Myös yhtiön liikevaihto on laskenut: vuonna 2018 se oli 66,3 miljoonaa euroa ja viime vuonna enää 48,7 miljoonaa. Viime vuoden tulos oli kuitenkin 429 000 euroa plussalla, toisin kuin vuonna 2019, jolloin kirjattiin liki puolen miljoonan euron tappio. Tarkemmat tilinpäätöstiedot löytyvät Asiakastiedon sivuilta.

Maaret Laakson mielestä positiivinen tulos johtuu suurelta osin JHL:n ja yhtiön vuoden 2019 lopulla tekemästä säästösopimuksesta, joka vähensi henkilöstökuluja leikkaamatta kuitenkaan palkkoja.

– Henkilöstö jousti lomarahoissa ja työaikakorvauksissa mutta työntekijöiden palkkoihin ja vuosilomiin ei koskettu, eikä työehtosopimusta vaihdettu.

Lue lisää: Oikeus on voittanut! Arkea-lakot panivat työehtoshoppailulle pisteen Turussa: Palkat ja lomat säilyvät entisellään

JHL on tarjonnut sovinnon kättä

Tälläkin kertaa JHL on ollut valmis neuvottelemaan samantyyppisestä säästöpaketista ja tarjoamaan työnantajalle poikkeuksellisen pitkää, jopa neljän vuoden sopimusta.

– Se toisi vakautta, mutta ehtona on, ettei työehtosopimusta vaihdeta, sanoo Laakso.

Työantaja tarttui liiton neuvottelutarjoukseen maanantaiaamuna. Todennäköisesti kiinnostus virisi, koska noin 2 000–3 000 Turun kaupungin ja sen yhtiöiden työntekijää marssi tänään ulos työpaikoiltaan.

toimialajohtaja Håkan Ekström Arkean mielenilmauksessa
JHL:n toimialajohtaja Håkan Ekström viritteli taitelumieltä Arkean mielenilmauksessa Turussa.

Mikäli neuvotteluissa ei päästä työntekijöitä tyydyttävään ratkaisuun, JHL on valmis jatkamaan ja tarvittaessa laajentamaan järjestöllisiä toimia.

– Työehtosopimuksen vaihtaminen edullisempaan ei ole välttämätön myöskään kilpailutilanteen takia, sillä myös Palmia noudattaa Avain-tessiä. Se on tietenkin totta, että ISS pelaa eri säännöillä ja käyttää eri työehtosopimusta, sanoo aluepäällikkö Maaret Laakso.

Laakson mielestä Avain-tessin vaihto olisi täysin kohtuuton, sillä henkilöstö on muutenkin pienipalkkaista.