9.6.2022

Pääministeri Sanna Marin edustajiston kokouksessa: Kunta-ala sai palkkaohjelman, joka lisää tasa-arvoa – Kiitos JHL:n ratkaisukeskeisen asenteen

pääministeri Sanna Marin

Nyt on tekemisen meininki! Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana JHL on saanut yli 11 000 uutta jäsentä. Myös liiton talous on vankalla pohjalla. Tästä on hyvä jatkaa, totesi JHL:n uusi edustajisto.

Juhlava mutta samalla rento. Ei yhtään pönöttävä. Näin kuvaili edustajiston uusi jäsen Kati Pussinen Joensuusta järjestäytymiskokouksen tunnelmaa.

Edustajisto on ammattiliitto JHL:n ylin päättävä elin. Järjestäytymiskokous käynnisti seuraavat viisi vuotta (2022–2027) kestävän edustajistokauden. Se pidettiin Scandic Park -hotellissa Helsingissä 7. ja 8. kesäkuuta.

Koolla oli liki 120 edustajaa, jotka valittiin kevään JHL-vaalissa helmi-maaliskuussa. Heistä 70 oli uusia.

– Kaikki on mielenkiintoista ja hiukan jännittävää. Paljon opeteltavaa, kommentoi ensikertalainen Anette Karlsson Porvoosta.

– Kokoustunnelma on fantastinen, suorastaan voimaannuttava!

Edustajiston jäsen Matti Hiitola

Toista edustajistokauttaan aloitteleva Matti Hiitola Lohjalta iloitsi siitä, että korona oli väistynyt ja edustajistokollegat saattoi tavata etäyhteyden sijasta kasvotusten.

– Kokoustunnelma on fantastinen, suorastaan voimaannuttava!

Laulaja ja muusikko Ida Elina
Taiteilija Ida Elina on omalla tyylillään uudistanut kanteleen soittoa. Hän veti kunnon show’n JHL:n edustajistokokouksessa.

Nokialaisen Petri Vuoren mielestä Scandic Parkissa oli koolla hyvähenkinen ja yhtenäinen porukka.

– Tosin puheenvuoropyyntöjä on esitetty yllättävän vähän, hän tuumasi.

Vahinko korjaantui toisena kokouspäivänä, jolloin edustajisto sai käyttää sille suotua valtaa ja päättää kunta-alan sopimusten kohtalosta.

Puheenvuoroista kävi ilmi, että kokouksen osallistujat olivat seuranneet herkeämättä kuntaneuvottelujen kriisiytymistä, olleet organisoimassa lakkoja ja muita työtaistelutoimia sekä itsekin osallistuneet niihin.

– Kovin kevät ikinä koko luottamusmiesurallani, totesi pääluottamusmies Kirsi Särkelä Oulusta ja puki sanoiksi useimpien tunnot.

Lue lisää: Hoitajat, nuoret ja maahanmuuttajat keskiöön – 4 vastavalittua edustajiston jäsentä kertoo, kuinka aikovat uudistaa JHL:ää

Edustajistolle uusi johtokolmikko

Edustajisto hyväksyi kunta-alan sopimukset yksimielisesti.

Kokouksen asialistalla oli myös tukku muita tärkeitä päätöksiä. Ensimmäiseksi edustajisto valitsi itselleen puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa seuraavaksi viisivuotiskaudeksi. Valituiksi tulivat Eija Paananen Helsingistä sekä Satu Rantanen Raisiosta ja Tiina Liimatainen Lohjalta.

Tiina Liimatainen, Eija Paananen ja Satu Rantanen
Edustajisto puheenjohtajakolmikko kukitettiin valinnan päätteeksi. Kuvassa Tiina Liimatainen (vas.), Eija Paananen ja Satu Rantanen.

Paanaselle puheenjohtajan nuija on entuudestaan tuttu, sillä hän ehti johtaa runsaan vuoden edellisen edustajiston työskentelyä.

Rantanen ponnisti kolmannella yrityksellä edustajistoon ja suoraan sen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Tiina Liimataisella alkoi neljäs kausi liittopäättäjänä, joista yksi kausi (2013–2017) kului JHL:n hallituksessa.

Lue lisää: Mitä liiton pitää laittaa kuntoon ensimmäiseksi? JHL:n edustajiston uudet puheenjohtajat vastaavat 4 kiperään kysymykseen

Saila Ruuth toimialajohtajaksi, liitolle uusi hallitus

JHL:n puheenjohtajaksi valittiin Päivi Niemi-Laine, joka johti liittoa myös päättyneen viisivuotiskauden. Myös toimialajohtaja Håkan Ekström uusi paikkansa liiton johdossa.

Eläkkeelle jäävän toimialajohtaja Teija Asara-Laaksosen seuraajaksi edustajisto valitsi Saila Ruuthin.

Håkan Ekströn, Päivi Niemi-Lainen ja Saila Ruuth
Liiton puheenjohtajana jatkaa Päivi Niemi-Lainen (keskellä), vierellä toimioalajohtajat Håkan Ekström ja Saila Ruuth. Jälimmäinen valitytiin eläkkeelle jäävän Teija Asara-Laaksosen seuraajaksi.

Ruuth on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri. Hän työskenteli valintaansa asti sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkisen (vas.) valtiosihteerinä. Aiempaa ay- ja edunvalvontakokemusta Ruuthilla on Teollisuusliitosta ja Elintarviketyöläisten työttömyyskassasta.

Ammattiliitto sai edustajistossa myös uuden hallituksen. Sen kokoonpanoon pääset tutustumaan JHL:n sivuilla.

Lue lisää: 3 johtajaa, 3 kohtalonkysymystä – Näin JHL:n uusi johto lupaa viiden vuoden aikana muuttaa ammattiliittoasi

Sanna Marin kiitti venymisestä

Kokouksen aloituspäivänä edustajistossa vieraili pääministeri Sanna Marin (sd.). Puheessaan Marin kiitteli JHL:n jäseniä venymisestä, sillä kaksi koronavuotta ovat koetelleet monin tavoin julkisen sektorin työntekijöitä.

– Haluan kiittää JHL:ää myös ratkaisukeskeisestä asenteesta kevään neuvotteluissa. Hallitus on kantanut huolta siitä, että saisimme selkeän näkymän ja työrauhan, joka kestäisi pidemmälle kuin seuraavaan syksyyn.

JH:n edustajisto kookka
JHL:n edustajisto kuunteli keskittyneesti pääministeri Sanna Marinia.

Marin korosti, että kunta-alan pienipalkkaiset ovat palkankorotuksen ansainneet.

– Kyse on ollut enemmänkin siitä, minkä kokoisesta korotuksesta puhutaan.

Pääministeri ennakoi seuraavana päivänä hyväksyttyä kunta-alan sopimusta ja piti siihen sisältyvää palkkaohjelmaa merkittävänä askeleena kohti palkkatasa-arvoa.

– Tervehtisin ilolla, jos Suomessa palattaisiin tulopoliittisiin ratkaisuihin.

Pääministeri Sanna Marin

Samaan hengenvetoon Marin pahoitteli sitä, että työmarkkinakenttä on työantajaleirin toimien takia pirstoutunut, ja se on johtanut tes-neuvottelujen hankaloitumiseen ja pitkittymiseen.

– Tervehtisin ilolla, jos Suomessa palattaisiin tulopoliittisiin ratkaisuihin, hän totesi.

Pääministerin toive tarkoittaisi kolmikannan paluuta, jolloin sopimukset tehtäisiin keskusjärjestötasolla. Hallitus toimisi sovun takaajana ja voisi tarjota veroporkkanoita ansiokehityksen turvaamiseksi.

Huikea kasvu jäsenmäärässä

JHL:n jäsenmäärän huikea kasvu väritti uuden edustajiston järjestäytymiskokousta. Yli 11 000 uutta jäsentä talven ja kevään aikana sai päättäjien suut messingille.

Yksi eniten jäsenmääräänsä kasvattaneista yhdistyksistä on Helsingin varhaiskasvatus JHL, johon on liittynyt kuluvan vuoden aikana 1 300 jäsentä.

– Monille varhaiskasvatuksen parissa työskentelevälle on valjennut, että JHL on solidaarinen ja kaikkien etuja ajava liitto. Myös jäsenten työtaisteluhalukkuus oli omaa luokkaansa, suitsutti varhaiskasvatuksen pääluottamusmies ja edustajiston jäsen Jaana Kesänen.

Jäsenmäärän kasvuun on todennäköisesti vaikuttanut moni seikka. Näitä ovat esimerkiksi koko kevään jatkunut kunta-alan neuvottelutilanne ja työtaistelujen saama julkisuus, JHL:n vaalit sekä liiton valtakunnallinen mainoskampanja ja aktiivien jalkatyö ja jäsenhankinta kentällä.

Suurin merkitys lienee kuitenkin ollut jäsenmaksun alentamisella yhteen prosenttiin vuoden alussa. Uusi edustajisto kiitti vuolain sanoin kautensa päättänyttä edustajistoa rohkeasta päätöksestä, jonka hedelmiä päästään tällä kaudella keräämään.

Vaikuttavin, välittävin, vahvin

Järjestäytymiskokouksen asialistalla oli myös liiton uuden strategian sekä viime vuoden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen.

Strategian kova ydin kiteytyy näin: JHL on vaikuttavin, välittävin ja vahvin ammattiliitto.

– Tavoite on kova. Sen toteuttamiseen tarvitaan meiltä kaikilta vahvuutta, voimaa ja ryhdikkyyttä, evästi edustajiston puheenjohtaja Eija Paananen joukkoja.

Eija Paananen
Edustajiston puheenjohtaja Eija Paananen kannustaa liittoa keskittymään vahvaan edunvalvontaan.

Hän kehotti pitämään katseen pallossa, jotta energia ei valu hukkaan.

– Omia tekemisiä olisi uskallettava tarkastella matkan varrella kriittisesti.

Taloudellisesti JHL:llä menee paremmin kuin kenties koskaan. Koronan sekä liikkumis- ja tapahtumarajoitusten takia viime vuoden käyttötalousmenot pysyivät kurissa. Toisaalta liiton sijoitustoiminta tuotti poikkeuksellisen hyvin, yli 19 prosenttia.

Tilikauden tulos sijoitustuottojen jälkeen oli 127 miljoonaa euroa, josta sata miljoonaa varataan mahdollisissa työtaistelutoimissa käytettäväksi.

Lue lisää: Luottamusmies-käsitteestä sukupuolineutraaliin nimitykseen, lisäoikeuksia jäsenrekisteriinNämä 4 aloitetta JHL:n tuore edustajisto käsitteli – katso kaikki aloitteet

Korjattu 9.6. kello 15.50: Anette Karlssonin kotipaikka on Porvoo eikä Helsnki kuten jutussa aluksi mainittiin. Myös kuvaaja Esko Jämsän nimi lisätty juttuun julkaisun jälkeen.