Oma työurani seurakunnan hautaustoimessa alkoi vuoden 2010 lopulla. Koska asun itse Tampereella mutta olen töissä Lempäälässä, sain mahdollisuuden osallistua seurakuntavaaleihin ehdokkaana ja pääsinkin varasijalle. Tästä alkoi oma tieni seurakuntahallinnon molemmilla puolilla. Lempäälässä toimin asioiden valmistelijana ja Tampereella päättäjänä.
Yllättävän harva tietää, mistä kirkkovaltuustoissa tai seurakuntaneuvostoissa päätetään. Olenkin mielenkiinnosta kysellyt aina ystäviltäni ja nettituttaviltani selittelemättä: ”Mitä seurakunnan päätöksenteossa päätetään?”
Vastaukset ovat olleet hyvinkin yllättäviä aina messuvirsistä teologisiin linjauksiin. Kirkollinen hallinto näyttäytyy usein sekavana, ja sana hiippakuntavaltuusto herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Kirkolliskokouksenkin valintaprosessi on mystisen verhon takana.
Seurakuntavaaleilla valittavat edustajat päättävät usein hyvinkin arkisista asioistta. Ehdokkaan ei tarvitse tietää teologiasta ja viimeisimmästä kirkkokäynnistä voi olla vuosia. Sinun ei tarvitse olla suuressa uskossa, tule mukaan sellaisena, kun olet.
Olen itsekin hyvinkin hämäläinen kirkossa tallaaja. Käyn häissä, kastetilaisuuksissa ja hautajaisissa. Lapseni ovat kohta siinä iässä, että konfirmaatiojumalanpalvelukset kolkuttelevat ovella. Silti olen ollut mielelläni osa päätöksentekoa. Seurakunnan palveluksessa olen tänä vuonna työskennellyt jo 16 vuoden ajan.
Monelle aloittelevalle tai päätöksentekoa pohtivalle kirkkovaltuustot ovat mainio aitiopaikka päätöksentekoon. Tietoa saa helposti, ja moni kirkkovaltuutettu avaa päätöksenteon käytännöllisyyttä mielellänsä.
Mutta mitä siellä kirkon elimissä sitten käsitellään?
Valtuustoissa ja kirkkoneuvostoissa päätetään seurakuntien suunnasta, taloudesta, henkilöstöstä, strategiasta ja toiminnasta. Kauden puolessa välissä avautuu mahdollisuus vaikuttaa kirkon suuntaan koko maassa: silloin äänestetään nimittäin kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuuston vaaleissa.
Kirkon tekemällä työllä on iso merkitys yhteiskunnassa. Siksi seurakuntavaalit ovat todellakin tapa vaikuttaa yhteiskuntaan ympärillä.
Kirjoittaja on Lempäälän seurakunnan hautaustoimen päällikkö