Maarit Tuominen hakee työhönsä uudelleen joka kesä – Määräaikaisuuksien ketjutus tekee elämän suunnittelusta vaikeaa

Määräaikaisten työsuhteiden ketjuttaminen on yleinen ongelma julkisilla ja naisvaltaisilla aloilla. Ketjutuskuri on yksi ammattiliitto JHL:n eduskuntavaaliteemoista.

Koulunkäynninohjaaja Maarit Tuominen istuu luokkahuoneessa.

Ensi kesänä Maarit Tuomisella on jälleen edessään tuttu tehtävä. Hän hakee töihin samaan työhön, jota hän on tehnyt vuodesta 2022 lähtien.

Tuominen, 48,  työskentelee koulunkäynninohjaajana Rauman kaupungilla. Hän ohjaa vakituista pienryhmää, jossa on 7.–9.-luokkalaisia.

Hänen työsopimuksensa kattaa lukukauden. Se kestää elokuun puolestavälistä kesäkuun alkuun.

Maarit Tuominen Hj. Nortamon koulun oven takana.
Maarit Tuomisen työsopimus kestää elokuun puolestavälistä kesäkuun alkuun.

Vaikka Tuominen kysyy hyvissä ajoin keväällä suullisesti töiden jatkumisesta ja saa siitä suullisen sopimuksen, hän joutuu hakemaan työpaikkaansa joka kerta uudelleen. Rekrytointipäätös tulee vasta kesäkuussa.

– Eipä sitä uskalla elämässä mitään isoja siirtoja tehdä, kun ei ole turvaa, Tuominen sanoo.

Kesä tietää tulonmenetyksiä

Työsuhteen katkeaminen tarkoittaa Maarit Tuomiselle tulonmenetyksiä. Toukokuun lopussa hänelle maksetaan pitämättömät lomapäivät rahana. Työttömyyden alun karenssiajan takia hän joutuisi odottamaan työttömyyskorvausta heinäkuulle saakka.

Tuominen tekee kesäaikaan keikkoja lähihoitajana yksityisellä puolella. Hänellä ei ole hetkeen ollut kunnon kesälomaa.

– Leipä pysyy pöydässä ja laskut eivät mene ulosottoon.

Yläasteen oppikirja pulpetin kannella.
Maarit Tuominen ohjaa pienryhmää, jossa on 7.–9.-luokkalaisia.

Tuomisella on 18 vuoden yhtäjaksoinen työkokemus. Työehtosopimuksen mukaan se oikeuttaisi 38 vuosilomapäivään, mutta pätkätyöläisenä Tuominen saa niitä kymmenen vähemmän. Näiltä päiviltä Tuominen menettää myös lomarahat.

Hänellä kuluu lukuvuoden aikana lomapäiviä niihin päiviin, joina koululaisilla on lomaa. Jos lomapäiviä ei ole esimerkiksi syysloman alkaessa kertynyt tarpeeksi, puuttuvat päivät ovat palkatonta lomaa.

– Eipä sitä uskalla elämässä mitään isoja siirtoja tehdä.

Kaiken lisäksi Tuominen loukkaantui töissä toukokuussa ja jäi joulukuuhun asti kestävälle sairauslomalle. Työnantaja teki elokuussa hänen kanssaan uuden sopimuksen kuten ennenkin. Tuomisen mukaan työnantaja kuitenkin käsitteli häntä uuden sopimuksen alkaessa uutena työntekijänä. Niinpä hän ei saa sairausajan palkkaa.

”Määräaikaisuuksien ketjuttaminen on ideologinen valinta”

Julkisen sektorin ikuisuusongelma, kuvailee määräaikaisia työsuhteita JHL:n yhteiskuntasuhteiden päällikkö Vesa Mauriala.

Määräaikaisuudet kasaantuvat naisvaltaisille aloille. Niitä käytetään paljon kunnissa ja hyvinvointialueilla.

Koululaisia selin kameraan raumalaisen Hj. Nortamon koulun salissa.
Määräaikaisuuksia käytetään paljon kunnissa ja hyvinvointialueilla.

Kesäkuussa voimaan tuli lakimuutos, joka helpottaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista entisestään. Nyt ensimmäisen määräaikaisen työsopimuksen voi solmia ilman perusteltua syytä. Perusteltu syy on ollut esimerkiksi vanhempainvapaan sijaisuus.

JHL:n mukaan muutos lisää esimerkiksi raskaussyrjinnän riskiä. Lakiesityksessä myös todetaan suoraan, että muutos ei tule parantamaan työllisyystilannetta. Vesa Mauriala pohtii, mitä järkeä sellaisessa uudistuksessa on.

– Se on puhtaasti ideologinen valinta.

Määräaikaisuudet ovat yleisiä naisilla ja nuorilla

  • Naiset ovat määräaikaisia useammin kuin miehet. Vuonna 2023 naispalkansaajista 19,1 prosenttia työskenteli määräaikaisena, miehistä 14,2 prosenttia.
  • Maahanmuuttajista 21,4 prosenttia oli määräaikaisia vuonna 2023.
  • Mitä nuorempi ikäryhmä, sitä tavallisempia ovat määräaikaisuudet. 15–24-vuotiaista työllisistä 46 prosenttia oli määräaikaisia. 55–64-vuotiaista osuus oli alle viisi prosenttia.
  • 58 prosenttia määräaikaisista palkansaajista ilmoitti vuonna 2023 olevansa määräaikaisessa työssä siksi, että pysyvää työtä ei löytynyt.
  • Suomessa määräaikainen työ on EU-maiden kärkitasoa. Määräaikaisten palkansaajien osuus oli 15,8 prosenttia, mikä oli EU-maiden viidenneksi korkein.

Lähde: Eurostat, Labour Force Survey, Tilastokeskuksen Työvoimatutkimus

JHL: Määräaikaisuuksien ketjuttaminen kuriin

Määräaikaisuuksien ketjuttaminen tarkoittaa työntekijälle epävarmuutta, joka  kestää pahimmillaan vuosia. Se vaikeuttaa elämän suunnittelua ja aiheuttaa tulonmenetyksiä.

Esimerkiksi yritys voi määräaikaisuuksia ketjuttamalla siirtää osan liiketoiminnan riskistä työntekijän kannettavaksi.

Yksi JHL:n tavoitteista tulevissa eduskuntavaaleissa onkin määräaikaisuuksien ketjuttamisen nykyistä tiukempi sääntely.

Vesa Mauriala on ollut laatimassa JHL:n vaalitavoitteita. Hän sanoo, että esimerkiksi kouluissa kesäksi katkaistavat määräaikaisuudet ovat pitkäaikainen ongelma. Maarit Tuomisen jokakesäinen työttömyys on esimerkki tästä.

– Se on ikävä käytäntö, jota ei ole saatu poikki.

Vesa Mauriala

– Se on ikävä käytäntö, jota ei ole saatu poikki, Mauriala toteaa.

Koska ensimmäinen määräaikainen työsopimus on mahdollista tehdä ilman perusteltua syytä, työnantaja voi palkata aina uuden määräaikaisen työntekijän edellisen tilalle.

Työnantajan ei tarvitse arvioida työvoiman tarpeen pysyvyyttä.

– Isoissa työpaikoissa voi olla vuodesta toiseen kymmeniä määräaikaisia työntekijöitä. Sitten väitetään, että työ on vakiintumatonta, JHL:n johdon neuvonantaja Keijo Tarnanen toteaa.

Koulunkäynninohjaaja Maarit Tuominen katsoo kameraan koulun käytävällä porraskaiteen takana.
Maarit Tuominen työskenteli yli kymmenen vuotta lähihoitajana ennen kuin kouluttautui koulunkäynninohjaajaksi. Hän vaihtoi alaa selkäongelmien vuoksi.

Raskasta mutta antoisaa työtä

Kaikesta huolimatta Maarit Tuominen ei halua vaihtaa työtään erityistä tukea tarvitsevien lasten parissa. Työ on raskasta, mutta antoisaa. Hän jaksaa eteenpäin oppilaiden ja hyvien työkavereiden ansiosta.

– Kaikkein paras kiitos on se, kun tapaan entisiä oppilaita kylillä ja he tulevat moikkaamaan ja halailemaan.

Näin JHL suitsisi määräaikaisuuksien ketjuttamista

JHL ajaa tarpeettomiin määräaikaisuuksiin puuttumista seuraavaan hallitusohjelmaan. Näitä asioita liitto vaatii:

  1. Määräaikaisuudelle pitää olla perusteltu syy.
  2. Kun työnantaja palkkaa työntekijää, hänen pitää aina arvioida, onko työvoiman tarve tilapäinen vai pysyvä.
  3. Pitkien määräaikaisuuksien ketjujen pitää johtaa nykyistä helpommin vakinaistamiseen. Rajana voisi olla esimerkiksi määräaikaisten sopimusten määrä tai yhteenlaskettu kesto. Nämä ovat mahdollisia malleja, eivät JHL:n valmiita lakiesityksiä.
  4. Työn tarjoamisvelvollisuuden pitää koskea kaikkia määräaikaisia. Tällä hetkellä velvollisuus koskee työntekijöitä, jotka on palkattu määräajaksi ilman perusteltua syytä. JHL ulottaisi velvollisuuden myös niihin, joiden määräaikaisuudelle on perusteltu syy.

Lähde: Vesa Mauriala ja Keijo Tarnanen

Vuoden 2027 eduskuntavaalien äänestysajat

  • Ennakkoäänestys ulkomailla 7.–10.4.2027
  • Ennakkoäänestys kotimaassa 7.–13.4.2027
  • Varsinainen vaalipäivä sunnuntai 18.4.2027

Tutustu kaikkiin ammattiliitto JHL:n vaalitavoitteisiin.