12.2.2021

Järjen ääni ja tulisielu: Koulunkäynninohjaajat Hanna ja Marika ovat työkaverit ja bestikset, jotka soittavat toisilleen joka ilta

Marika Laaksonen ja Hanna Gottberg

Työ, samanlainen huumorintaju ja harrastukset yhdistävät Hanna Gottbergia ja Marika Laaksosta. Vaikeat asiat puhutaan halki, mutta yksi asia Hannalta on jäänyt pyytämättä anteeksi. Tästä alkaa Motiivin Työkaverini-juttusarja.

Hanna Gottberg, 46, ja Marika Laaksonen, 47, työskentelevät koulunkäynninohjaajina Hannunniitun koulussa Turussa. Vaikka työpäivät ovat usein kiireisiä, he pyrkivät pitämään tauot samaan aikaan.

– Joskus toiselle ehtii huikata vain heit ja moit luokan ovelta. Mutta siitäkin tulee hyvälle tuulelle, sanoo Gottberg.

Kaksikon työkaveruus perustuu yhteiseen ammattiin ja keskinäiseen luottamukseen.

– Työhön sisältyy kiinnipitotilanteita, ja tuntuu hyvältä, kun stressaavia tilanteita voi käydä läpi ihmisen kanssa, joka ymmärtää aidosti, mistä on kyse, pohtii Laaksonen.

Työkaveruuden lisäksi he ovat parhaat ystävät, jotka soittavat toisilleen joka ilta.

Luonteeltaan he eroavat toisistaan: Laaksonen on spontaani ja hermostuu, jos jotakuta kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Hänelle Gottberg edustaa järjen ääntä, joka kehottaa miettimän hetken ennen tulistumista.

Motiivi pyysi Gottbergia ja Laaksosta täyttämään ystäväkirjan. Mitä salaisuuksia se paljastaa turkulaiskaveruksista?

Marika Hannasta: En ärsyynny sinuun koskaan

Ensivaikutelmani sinusta: Onpa siinä helposti lähestyttävä ihminen, jolla on ihan samat kiinnostuksen kohteet kuin itselläni.

Luotan sinuun: Voin kertoa sinulle mitä vaan, etkä arvostele, vaikka olisimme jostain eri mieltä. Lisäksi olet aina valmis auttamaan.

koulunkynninohjaaja Hanna Gottberg
Marika Laaksosen mielestä työkaveri Hanna Gottberg (kuvassa) on huumorintajuinen ja suorapuheinen, johon voi aina luottaa.

Parasta sinussa: Rehellisyys, luottamus, avoimuus ja tuki.

Ärsyynnyn sinuun: En koskaan, koska puhumme asiat heti auki, eivätkä ne jää kaivelemaan mieltä.

Arvostan sinussa erityisesti: Suorapuheisuutta.

Viihdyn kanssasi parhaiten: Ihan missä vaan, koska kanssasi on aina hauskaa.

Olet erityisen taitava: Käsitöissä. Teet ihania sukkia ja villapaitoja, ja tahtoisin oppia sinulta tämän taidon.

Saat minut nauramaan: Lähes aina, koska meillä on samanlainen huumorintaju, ja nauramme  samoille hölmöille jutuille.

Oletko hyvä ystävä kollegasi kanssa? Ilmianna itsesi ja työkaverisi Motiivin juttusarjaan!

Yhdessä olemme: Paras tiimi ikinä, A-ryhmää!

Toivon sinulle: Terveyttä, pitkää ikää, lapsenlapsia, paljon rakkautta ja sitä, että olemme aina ystäviä.

En ikinä unohda: Otit minut niin hyvin vastaan, kun tulin uutena silloiseen Malmin, nykyiseen Hannunniitun kouluun. Onneksi olemme saaneet jatkaa työkavereina.

Haluaisin pyytää sinulta anteeksi: Juuri nyt ei tule mieleen, mutta yleensä pyydän heti anteeksi, jos siihen on aihetta.

Yleisin puheenaiheemme: Perhe, vapaa-aika ja työ.

Tästä emme keskustele: Pystymme puhumaan mistä vaan. Politiikastakin välillä väännämme.

Vapaa-ajalla: Käyn kanssasi mieluiten kävelyllä ja uimassa tai toistemme luona kahvilla.

Hanna Marikasta: En ikinä unohda, kun sain sinusta sydänystävän

Ensivakutelmani sinusta: Onpa siinä iloinen blondi!

Luotan sinuun työkaverina: Hoidat aina sovitut jutut ja enemmänkin. Sinulta saa aina tukea ja neuvoa.

koulunkäynninohjaaja Marika Laaksonen
Hanna Gottberg arvostaa työkaverissaan Marika Laaksosessa (kuvassa) lojaalisuutta, luotettavuutta ja tämän käden taitoja.

Parasta sinussa: Olet luotettava ja hauska.

Ärsyynnyn sinuun: Silloin, kun sinua saa olla neuvomassa lippujen ja lappujen täytössä.

Arvostan sinussa erityisesti: Lojaalisuutta ja luotettavuutta.

Viihdyn kanssasi parhaiten: Töissä ja vapaa-ajalla.

Olet erityisen taitava: Kädentaidoissa (askartelu, kutominen).

Saat minut nauramaan: Kun teet kirjoitusvirheitä (liittyy poissaolojen järjestelyyn).

– Tuemme toisiamme niin hyvässä kuin pahassa.

Yhdessä olemme: Hyvä tiimi ja tuemme toisiamme niin hyvässä kuin pahassa.

Toivon sinulle: Monia yhteisiä työ- ja ystävyysvuosia.

En ikinä unohda: Kun tulit koululle töihin, ja sain sinusta sydänystävän.

Haluaisin pyytää sinulta anteeksi: Kun toisinaan mollaan ja nauran kirjoitusvirheillesi.

Yleisin puheenaiheemme: Perhe ja työ.

Tästä emme keskustele: Voimme puhua kaikesta.

Vapaalla teen mieluiten kanssasi: Nauran ja juttelen.

Hanna Gottberg ja Marika Laaksonen
Hanna Gottberg ja Marika Laaksonen ovat työkavereita ja sydänystäviä, jotka soittelevat toisilleen joka ilta. Keskenään ollessaan he eivät käytä hengityssuojaa.